Muistoja

Viitaten edelliseen tekstiin... Aloin selaamaan salaisia kuva-arkistoja ja sieltähän löytyi vaikka mitä! Joten koska en voi osallistua tällä hetkellä menevään haasteeseen, sovelsin sitä vähän. Tämä kulkee nimellä muistoja.

 

K:lla oli iso EGO. Sille ei kelvanut mitkään pikkurisut.

 

Tämä orava huvitti minua viime keväänä.
Tuon kepin alkuperäinen tarkoitus on toimia lyhdyn
telineenä ja se on sileä pinnaltaan, joten joka kerta,
kun orava yritti kiivetä, se luiskahti alas.
Kovan harjoittelun (ja vauhdin) jälkeen
se viimein pääsi siemeniä hakemaan.

 

Lumikelloja valamonruusun alla.

 

 

Kylmänkukka on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen

 - eli niihin suloisiin siemenpallohahtuvaisiin.

 

Puolet puutarhastamme on joskus ollut villiintynyttä
(on siellä vieläkin villiintyneitä alueita, mutta ei enää niin paljon).

 

Tässä raivaus aloitettu.
Nyt olen raivannut koko alueen heinikosta.
Ihan sillain käsivoimin, eli viikatteella, saksilla, ruohonleikkurilla
ja trimmerillä. Oli muuten urakka, mutta tulipahan tehtyä.
Ensi kesänä otan kuvan, miltä siellä nyt näyttää.

 

Ohhoh! Vaikea uskoa, että kukkapenkki
on joskus ollut näin siistin näköinen.

Amiraaliperhonen auringonkukalla.
 

 Tiikerililjaa hiuksissa.

Uni

Nyt on blogi tullut jo uniinkin :)

 

Nyt liikkuu blogeissa haaste, johon pitäisi kerätä 6 kuvaa kesästä. Haluaisin osallistua kisaan, mutta kun minulla ei ole yhtään kuvaa viime kesästä :(

 

Joten unessani ratkaisin asian niin, että laitoin kuvia aikaisemmista kesistä ja talon remontoinnista... Voisikohan näin tehdä...? :)

Parhaimmat perhoskasvit

Omasta puutarhasta löytyviä parhaimpia perhoskasveja

- Syysasteri

- Harjaneilikka

- Sulkaneilikka

- Punahattu

- Päivänkakkara

- Tarha-alpi

- Mäkimeirami

- Syysleimu

- Sammalleimu

- Rohtosuopayrtti

- Keltamaksaruoho

- Puna-ailakki

- Syreeni

(- Kallionauhus)

(- Varjolilja)

(- Punaväriminttu)

 

Varteenotettavia hankintoja

- Isokaunosilmä

- Punalatva

- Illakko

- Noropunatähkä

- Auringontähti

 



Rytökasan siivoamista

Lumi sitten suli.

 

Joten päätin jatkaa rytökasan siivoamista.

 

Tähän jäätiin...

 

 

 

Ja tämän verran kerkesin tänään tekemään...

 

 

 

 

Ja kun näitä kuvia katselin koneelta,

aloin kovasti ihmettelemään...

Kuvat on nimittäin otettu samoihin aikoihin

ja tänäänkin oli mielestäni hämärää.

 

Mutta löysin erot ja ne oli nämä:

Ylemmät kuvat:

valotusaika: 1/3sekuntia

ISO-nopeus:ISO-400

Alemmat kuvat:

valotusaika:1/8sekuntia

ISO-nopeus:ISO-800

 

Osaisikohan joku kokenut kuvaaja

 kertoa mitä nämä tarkoittavat?

Lähinnä kiinnostaa, miksi tänään kuvat

onnistuivat, kun edelliset eivät?

Sää kun oli kutakuinkin samanlainen

ja vuorokauden aikakin oli sama...

 

Tossa muuten, kun hommia tein,

niin tuntui ettei tässä tapahdu mitään,

eikä tässä ole kyllä mitään järkeä.

Mutta nyt kun katsoo kuvia,

niin onhan tuolla nyt jotakin tapahtunut.

Ja järkeä tai ei, niin oonpahan tehnyt edes jotakin :)

 

----------

 

Niin ja vielä...

 

 Tänään ilmestyneessä Yhteishyvässä oli

hauska juttu Kotiseudun kasvateista.

Sieltä lainaten

 

Hämäläiset ovat

hitaita

leppoisia

avuliaita

voimakastahtoisia

 

Ja 1920-luvun oppikirjan mukaan

hämäläiset ovat

harteikkaita ja vahvoja

vaaleahiuksisia

totisia

käytännönläheisiä

 

Tällainen välipostaus vaan tähän,

vaikka ei liitykään puutarhaan.

 



Uusi lukija

Tervetuloa lukijaksi

 

Satu

Uusi lukija

Tervetuloa lukijaksi Vilma

Kuvia lintulaudalta osa 2

Olen täällä piilossa.

 

Tämä ei kelpaa...

...tämä on parempi. 

 

Sain viikonloppuna infoa, että lintulaudallamme kävijä on pikkuvarpunen. Sen tunnistaa mustasta poskilaikusta. Lintukirjan mukaan pikkuvarpuspari pystyy tuottamaan vuoden aikana KOLME poikuetta!

 

Nyt lähden syöksyyn!

 

 

 

Olen ainakin viikon yrittänyt ottaa kuvaa kuusitiaisesta. Nämä kaksi ylläolevaa kuvaa ovat ensimmäiset jotka ovat edes jotenkuten onnistuneet.

Ensin muuten luulin kuusitiaista talitintiksi, ajattelin nimittäin, että onpas siinä PIENI talitintti (näin jälkeenpäin noloa!). Tuohan on ihan ERINÄKÖINEN kuin talitintti!

 

Ja lopuksi kuvia iki-ihanasta, kuvauksellisesta sinitiaisesta.

Siitä tuntuu saavan monia ihan hyviäkin kuvia.

 

 

 

 

Ulkoilmaa

 

Annoin nyt sitten itselleni luvan käydä vähän ulkonakin. On ollut mukamas niin kiire... tärkeys kysymyshän se on, eikä muuta.

 

Nyt oli ("hyvä") syy käydä ulkoilemassa, kun kusti oli polkenut väärään osoitteeseen. Tein hyvän työn ja kävelin viemään postin sinne minne sen oli tarkoituskin mennä.

Siinä samalla kävin sitten vierailulla metsässä, hän tarjosi minulle kahvit.

Mutta, ei muuta. Kuvattavaa ei ollut. Hyvä niin.

 

Todellisuudessa aamut,illat ja vapaat ovat menneet joko töissä tai blogissa.

 

Olen nyt blogannut kaksi viikkoa ja hyvä näin.

Tämä on antanut minulle paljon ILOA.

Mutta nyt tämän viikonlopun aion keskittyä muuhun.

 

Ilmassa leijuvat lyhdyt.

 

Toivotan teille rauhallista iltaa ja hyvää viikonloppua.

 

Anni

 

P.S. Minulla on tänään syntymäpäivä.

Kuvia lintulaudalta osa 1

 

Ystävät

 

Sopu sijaa antaa

 

Tintin taiturointia

 

Mikäköhän lintu kyseessä?

 

 

Katsoin lintukirjastakin, mutta en löytänyt.

Lintulaudalla osa 2

No niin...

 

Nyt on se päivä koittanut, jota olen odottanut ja pelännyt.

 

Se, että laittaa lintulaudan pihalleen ei ole täysin riskitöntä.

 

Ja nyt se riski on tullut paikalle.

 

Nimittäin tämä

 

 

 

 

NOIN!

 

Eiköhän tuo pidä pahanilmanli...

öh... hiiret poissa!

 

 

 

Aloitin...

...sitten siistimään pihaa, kun ei ole lumesta eikä maan jäätymisestä tietoakaan.

 

Päätin ruveta siivoamaan navetan takana olevaa rytökasaa, johon on kahden vuoden aikana kerääntynyt kaikenlaista.

Tässä todiste siitä:

 

 

Olin juuri menossa ottamaan kuvaa toiselta puolen navettaa, kun katseemme kohtasivat naapurin kollin kanssa.

 

(taustalla muuten näkyy viime vuoden kaivauksien yhteydessä

jemmattuja kiviä, mutta siitä toisella kertaa...)

 

Ja päätin sitten muuten olla ottamatta sitä kuvaa. Oli niin järkyttävän näköistä, ettei täällä nyt ihan kaikkea kehtaa näyttää!

No, mutta, siinä työn touhussa sitten löysin sieltä ryteiköstä kuolleen leppäkertun (tai niin luulin). Laitoin leppäkertun lehden päälle ja lähdin hakemaan kameraa, ja kun tulin takaisin, ei se enää ollutkaan siinä lehden päällä, vaan oli mennyt piiloon jonkun multakökkäreen alle.

Kyllä minä sitä häiritsin, kun siirsin sen kökkäreen pois ja aloin kuvata.

 

 

 No, se leppäkertusta.

-

 

Parissa tunnissa sain vain tämän verran aikaan...

 

 

... ja tämän verran kasaan...

 

...mutta onneksi minä olen hidas hämäläinen.

 

-

 

Toiset ne alkaa kirjoittamaan puutarhablogia keväällä,

mutta hitaat hämäläiset alkavat kirjoittamaan loppusyksystä.

Näillä mennään!
 

Lintulaudalla osa 1

Lintulaudan uudet tulokkaat
 

 

Fasaanit

 

 

Närhi

 

Ja nyt sain viherpeiposta kuvan

 

 

Puutarhaidoli

Luin Kosmosta ja leijonankitaa-blogista

 http://kosmostajaleijonankitaa.blogspot.fi/

tekstin, jossa puhuttiin puutarhaidolista

http://kosmostajaleijonankitaa.blogspot.fi/2014/02/puutarhaidolini-my-gardening-idol.html

ja innostuin ihan itsekin miettimään kuka on minun puutarhaidolini ja mistä syntyi tämä innostus puutarhaan.

 

Ensinnäkin, lapsuuteni olen viettänyt omakotitalossa rauhallisella taajama-alueella.

Vanhempieni puutarha ei ole mielestäni ollut koskaan kovin säntillinen ja "hoidettu". Ensimmäiset sanat, jotka tulee lapsuuden puutarhasta mieleen on luonnollinen ja rönsyilevä.

Perennoja ei ollut paljon, mutta sitäkin enemmän oli kauniita vanhoja omenapuita ja marjapensaita. Etuna tähän ei-niin-hoidettuun-puutarhaan ja perennojen vähyyteen, oli se, että lapset saivat villinä juosta missä sattuivat. Kokeillakin sai - niin kuin minä - innostuin kerran leikkaamaan karviaispensaan maan tasalle. Isäni tosin ei ollut kovin iloinen oma-aloitteisuudestani. Mitäköhän sille pensaalle muuten nyt kuuluu... Täytyykin käydä katsomassa.

Lapsuudestani siis sain evään että luonnollinen puutarha on tavoittelemisen arvoinen.

 

Vuonna 2009 muutin puolisoni luokse. Anoppi-kokelas asui samassa pihapiirissä ja hänellä oli tyystin toisenlainen puutarha kuin vanhemmillani. Siellä ei ollut yhtä kookkaita omenapuita ja marjapensaita, eivätkä ne näytelleet niin suurta osaa kuin vanhempieni puutarhassa. Sen sijaan siellä oli isoja perennapenkkejä, hyvässä, kauniissa järjestyksessä. Anoppini on toimelias ja aikaansaava. Ihailen hänen järjestelmällisyyttä, periksiantamattomuutta ja huolenpitoa, jota hän antaa puutarhalleen.

Häneltä sain evään, että jos haluaa jotain, sen eteen pitää tehdä töitä.

 

Talvella 2012 pääsimme vihdoin muuttamaan omaan taloomme.

Kesällä 2013 innostus puutarhaan syntyi ihan todenteolla.

Puutarha on vanha ja sitä on aiemmin hoitanut -nyt jo ehkä yli 90-vuotias- rouva.

Puutarhamme on yhdistelmä luonnollisuutta ja järjestelmällisyyttä.

Entinen asukas on kerännyt aikamoisen kirjon erilaisia perennoja.

Hänelle siitä siis kiitos.

 

Nyt toivon, että pystyn vuosien varrella luomaan puutarhasta omamme näköisen näillä eväillä, mitä olen saanut.

 

 

 

 

 



Harjoittelua

Innostuin harjoittelemaan.

 

Tällä kertaa kohteena pysyvämmät yksilöt -  

kasvit.

 

 

Pisaroita sulkaneilikan lehdillä.

 

Hopeahärkin hopeaa.



 

Pieniä kuppeja.

 

 

Mäkimeirami on nyt hopeinen.

 

 

Mäkimeirami läheltä.

 

Palavarakkaus on talventörrö.

 

 

Unikon siemenkota on aina kuvauksellinen...

 

 

... kuin myös lehtoakileijan.

 

 

Vinkki: klikkaa kuvaa, niin saat sen suuremmaksi.